lauantai 5. toukokuuta 2012

Meidän pienin on jo... iso

Vuosi on vierähtänyt hurjan nopeaa vauhtia, meidän viimeinen vauvavuosi ♥  
Pienestä kirpusta on kasvanut vähän isompi kirppu, ainakin taidoiltaan, vaikka kooltaan onkin pieni edelleen. Kävellen menee jo hurjaa vauhtia, kiipeilee joka paikkaan, tutkii näppärästi kiellettyä ja sallittua. 
Kohta vietetään ensimmäistä synttäripäivää ja innolla odotetaan mitä ensimmäinen taaperovuosi tuo tullessaan.



Tämä käytettynä ostettu PoPin välikausihaalari on päässyt kovalle käytölle ja siitä on tullut ihan suosikki. Kestää aina vaan eikä tarvitse pelätä kastumista lätäköissäkään. Odottamassa on kokoa isompana Molo Kidsin haalari, sitä testaillaan sitten kun syksyllä ilmat viilenee.


Hiuksiin uutta

Hopottajilta tuli postissa paketti Naturigin-hiusväriä, jonka ennätin tänään testata. Oma kuontaloni on ollut jo pidempään värjäämättä, joten värin sai levittää ihan luonnollisenväriseen hiukseen jossa ei pitäisi olla edes aiempia värijäämiä jäljellä.
Naturigin on luonnollinen, 100% ammoniakiton ja 100% parabeeniton, eikä sitä ole testattu eläinkokeilla. Väriaineen tuoksu oli kivan raikas eikä se kirvellyt tai kutittanut hiuspohjassa lainkaan. Väri oli helppo levittää hiuksiin, joskin mukana tulleet suojahanskat eivät omiin käsiini sopineet yhtään. Suomenkieliset käyttöohjeet puuttuivat, tästä miinus, vaikka itseltäni kyllä ruotsi ja englantikin luontuvat niin että ohjeista sai hyvin selkoa. Pakkauksessa oli mukana myös hoitoainepussi, mutta ainakin omat hiukseni jäivät vielä senkin käytön jälkeen todella takkuisiksi ja karheiksi, joten laitoin perään vielä oman hoitoaineen. Värjäystulos oli hyvä ja tasainen, sävy aikalailla sitä mitä paketin kyljessä luvattiin.
Voisin kuvitella käyttäväni tätä uudelleenkin ja suosittelen muillekin kotivärjääjille :)

http://www.transmeri.fi/tuotteet/hygienia/naturigin/

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Isompien talveen

Tämä on se aika vuodesta, kun odotan jo kirpeitä pakkaspäiviä ja lumista maata. Kun asutaan maalla, keskellä savisia peltoja, ja lapset viihtyvät ulkona käytännössä aamusta iltaan, ovat välikausivaatteet mutaisen harmaina vähän väliä ja pesukonetta saa laulattaa.

Toppavaatteet on jo hankittuna, haalarilinjalla mennään tulevana talvena, koska viime talvenakin meillä jäi kaksiosaiset topat niin vähälle käytölle. Katsotaan nyt sitten pärjätäänkö kokonaan ilman vai joutuuko alesta ostamaan vielä housua ja takkia.

Esikoinen, neiti kohta 6 vee;

Huuto.netistä bongasin kauniin Mini A Turen haalarin. Merkistä ei ole aiempaa kokemusta, mutta haalari vaikuttaa ominaisuuksien puolesta varsin kivalta: kangas on jämäkkää, haalari on muhkea mutta silti notkea, säätövaraa löytyy (mm. kireyssäätö vyötäröllä). Värihän tuossa on aika arka, mutta otetaan sitten käyttöön vasta, kun maassa on lunta.

(kuva on huono, ilman salamaa napattu että väri olisi suht lähellä oikeaa)

Lisäksi talvea odottaa tämä Cupcaken ihanuus ♥ Kaunis on kuin koru, toivotaan että kestää myös kovaa käyttöä. Säätöjä tässä ei juurikaan ole, mutta malliltaan on kivan kapoinen ja istuu hyvin hoikalle tytölle.


Molemmat haalarit ovat kokoa 116cm ja ovat sopivan reiluja noin 112cm tytölle - kasvunvaraa on, mutta ei liikaa.


Keskimmäinen, poika 4,5 vee;

Tummanharmaa Molo Kids on myös meille uusi merkki, josta tosin paljon positiivista olen kuullut. Päädyttiin anteeksiantavaan harmaaseen väriin, jota saa kivasti piristettyä kirkkaammilla asusteilla. Haalarin malli on kapea ja se istuu hienosti erittäin hoikalle pojalle, pojan pituus on noin 104cm ja haalarin 110cm on sopivan reilu.


Mutta jottei liian synkäksi menisi, niin harmaan rinnalle tilasin tämän Reimatecin Fargad-haalarin. Meillä ei ole vuosiin ollut Reiman haalareita, kun aikoinaan petyin laatuun pahasti. Katsotaan nyt sitten, miten tämä kestää - varahaalarina varmasti menee eli ihan kovimmalle käytölle ei kyllä joudu. Tämä tilattiin myös 110-senttisenä, tänään päästään sovittamaan osuiko koko oikeaan.




Kuvat lainattu Reima, Keltainen Kettu, Babyshop

torstai 29. syyskuuta 2011

Stonz & Wallaboo





Nämä kotiutuivat muutama viikko sitten Norjasta, jossa oli - ja on edelleen - paljon bootieseja -50% alessa. Hintaa tuli noin 26 euroa posteineen ja toimitus kesti vain muutaman arkipäivän. Käytössä ovat muutamasti olleet ja tykätään kovasti, kuminauhakiristyksen ansiosta pysyvät hyvin pienessäkin jalassa. Nämä ovat kokoa S ja aika niukat ovat, tuolle meidän 4-kuiselle menevät varmasti alkutalven, mutta kevättalvelle todennäköisesti tarvitaan jo kokoa isompaa että mahtuu tarpeeksi lämmikettä alle.

Cascade 220 -villalangasta on tarkoitus neuloa Stonzien kaveriksi pitkävartiset villasukat ja ehkä myssykin - sävy ei ihan prikulleen sama ole, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin :)



Automatkoja lämmittämään löytyi käytettynä siistikuntoinen Wallaboo ♥ Tämäkin taitaa jäädä pieneksi ennen kevään lämpimiä, mutta käytetään niin pitkään kuin poika sinne mahtuu.



perjantai 23. syyskuuta 2011

Kaino


Ihana, pehmoinen, luomulaatuinen neulehaalari kotiutui meille alkuviikosta ja on heti päässyt käyttöön. 100% mulesing-vapaata merinovillaa ja kaunis mustavalkoinen kuosi ♥ Tykätään, sekä äiti että vauva, tämä ei kutita ja on varmasti lämmin.

Kainon tuotteita saa livekaupan lisäksi myös muutamilta jälleenmyyjiltä, haalareissa löytyy isojakin kokoja ja mallistoon on tulossa myös kaksiosainen villapuku.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Lämmintä vauvalle




Puikot kaivettu naftaliinista.
Vauvalle lämmintä syksyyn ja talveen, lankana ihanan pehmoinen Cascade 220 ♥
Tämä yksilö jäi turhan pieneksi, pojan pää ennättää kasvaa syksyyn mennessä sen verran ettei tuonne alle kypärämyssyä mahtuisi. Onneksi myssy löysi kuitenkin uuden kodin ja nyt on jo isompia kokoja valmistunut muutama jemmaan.
Myssyn mallin pohjana on Norjalainen hiippamyssy, jonkin verran olen ohjetta muokannut mieluisammaksi.



tiistai 2. elokuuta 2011

Pimpula pampula pom

Tyttöjen juttuja.
Innostuttiin esikoisen kanssa askartelemaan nappeja ja pompuloita.
Valmistuvat nopeasti ja helposti ja nyt on iso kasa erilaisia odottamassa syyskuista kerhon ja päiväkodin aloitusta.




tiistai 12. heinäkuuta 2011

Mustavalkoista

Pienimmän vaatekaapin sisältöä;
Simppeliä ja pelkistettyä, mustaa ja valkoista, joukossa ripaus väriäkin.
Ja vihdoin sain tilattua pojalle Lundmyrin valkoisen neulehaalarinkin, olen sitä kauan jo metsästänyt ja nyt nappasi (ja taisivat samantien taas loppuakin). Syksyä ajatellen, mutta sitä ennen saadaan toivottavasti vielä nauttia helteistä ♥