sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Talvi on täällä



Hiljaista on taas pidellyt, sairastelujen merkeissä on mennyt useampi viikko.
Kuopus sairasti perinteisen vesirokon, mutta esikoisen kanssa vietettiin aikaa ihan sairaalassakin - neidiltä kun löytyi vatsasta kasvaimia, jotka vaativat ison leikkauksen.
Onneksi olivat hyvänlaatuisia, mutta leikkauksesta toipuminen otti oman aikansa.

Lastenklinikan osasto K5:n henkilökunta saa täältä suurkiitokset,
missään muualla ei oltaisi parempaa hoitoa saatu


Nyt aletaan vihdoin päästä taas arkeen kiinni ja lumileikkeihinkin ollaan jo ennätetty:


Lumentulon ja pakkasten myötä kauden talvivaatteet on saatu käyttöön.
Neidillä Minymon raitahaalari,
kuopuksella vanhemman malliston T2H Othello.
Lennen talvirukkaset ovat hinta-laatusuhteeltaan
hyviksi todettu.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Syysretki



Eilen oli kaunis, kuulas, syksyinen päivä.
Lähdettiinkin sitten koko perhe retkelle
läheiselle luontopolulle.
Kauniita maisemia, raitista ilmaa
ja eväätkin lapsilla mukana,
tottakai :)











sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Hiljaista pitelee

Syynä tämä pikkukaveri ♥


Vointi ei ole ollut kovin energinen,
mutta ehkäpä tämä tästä, pikkuhiljaa.
Jos kaikki menee hyvin,
meitä on toukokuussa viisi ♥

maanantai 16. elokuuta 2010

Piirrellen


Tyttö piirtelee kukkasia, keijukaisia, perhosia ja sateenkaaria - kieli keskellä suuta, hyvin pikkutarkasti ja kaikista virheistä kiukutellen.


Poika piirtää pyörremyrskyjä, värillä ei niin väliä, kunhan lopputulos on mahdollisimman suttuinen ja vauhdikas.


Tämä Kik Kidin ihana froteetakki saapui tänään postissa, nettikirpparilöytö. Sopii niin hyvin pojalle tuo raikas vihreä ♥

tiistai 3. elokuuta 2010

Kesä(loma)n lopetus

Kesäloman viimeinen viikonloppu vietettiin rauhassa kotosalla.
Meripäivät olivat kaupungissa, mutta meillä on ollut tapana kiertää ne kaukaa.
Tänä vuonna teimme kuitenkin poikkeuksen
ja kävimme sunnuntaina lasten kanssa Lasten Meripäivillä,
jossa esiintyi mm. Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri - hiekka pöllysi
ja tanssijalka vipatti itse kullakin :)




Kotipihalla pääskyset alkavat jo valmistautua syysmuuttoon.




Arki on alkanut.
Lapset palasivat hyvillä mielin päiväkotiin,
kavereita oli ollut ikävä, ja hoitotätejäkin.
Onneksi kesäiset ilmat jatkuvat vielä,
toivottavasti pitkään.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Tallinna 07/2010

Ehdittiin kuin ehdittiinkin loman aikana ottaa miehen kanssa myös kahdenkeskistä aikaa - harvinaista herkkua meille, joten nautimme todella ♥
Lapset ja koirat pääsivät hoitoon isovanhemmille ja suuntasimme itse viikonlopuksi Tallinnaan. Edellisen kerran kävimme Tallinnassa noin 10 vuotta sitten,
jolloin kaupungin yleisilme oli hieman eri luokkaa kuin nykyään.

Yövyimme Merchants House Hotellissa, vanhankaupungin sydämessä. Pienehkö hotelli keskiaikaisessa rakennuksessa, voin ehdottomasti suositella. Oma huoneemme oli sisäpihan
puolella, omalla sisäänkäynnillä.

Meidän huoneen sisäänkäynti "puskan" vieressä

Huone oli pienehkö, mutta sänky sitäkin isompi :) Kylpyhuoneesta löytyi amme, jossa oli ihana loikoilla kuumassa vaahtokylvyssä myrskyisän kaupunkikierroksen jälkeen.

Sisäpihaa illalla

Hotellin aulaa



Sää ei juurikaan suosinut (tuuli, satoi, ukkostikin), mutta urheasti tarvoimme kuitenkin ympäri vanhaakaupunkia.
Tuliaiset piipahdimme hakemassa Viru-keskuksesta, kauemmas ei näin lyhyellä keikalla ollut aikaa lähteä. Hinnat tuntuivat olevan jopa korkeammat kuin Suomessa, toki osa tuotteista oli aika reilustikin alennettu.

Illallisen söimme ravintola Peppersackissa, grillin puolella. Olimme suht ajoissa liikkeellä, joten saimme kellarista pöydän omasta "kammiosta", jossa oli tunnelmallista syödä omassa rauhassa kynttilänvalossa. Ruoka oli hyvää, melko edullistakin, ja palvelu ystävällistä.

Vanhankaupungin katuja

Kaupungin muurilla

Peppersack


Toompean mäellä


Poislähtiessä Raatihuoneen tori kylpi auringonpaisteessa



Mökillä

Parhaimmat lapsuusmuistoni liittyvät kesämökkiin, isoisäni aikoinaan rakentamaan.
Mökki on paikallaan edelleen, ajan kuluttama, remonttia kaipaava, mutta silti edelleen
se paras mökki.
Toivon, että tulevaisuudessa omatkin lapseni muistelevat lämmöllä
mökillä vietettyjä hetkiä.

Tällä kertaa viivyttiin vajaa viikko ja ehdittiin kaikenlaista;
ongittiin ja saatiin saalista, tehtiin pihahommia, käytiin metsäretkillä, moikattiin isomummia, polskittiin lämpimässä vedessä, istuttiin terassilla ja kuunneltiin laineiden liplatusta.





lauantai 17. heinäkuuta 2010

Jotain uutta välikauteen



Lapsille mahtuu vielä vallan hyvin viimekeväiset välikausivaatteet,
eli mitään pakottavaa tarvetta uudelle ei ole.
Tänään kuitenkin vaivihkaa piipahdin aleissa,
ja mukaan tarttui kuopukselle Ticketin tähtitakki.
Sininen - en siitä niin kauheasti värinä tykkää,
mutta koska takissa on punaiset tehosteet, niin asuun saa raikkautta
punaisella hatulla ja punaisilla housuilla.
Jostain vain pitäisi ne housut vielä löytää...



Kuvat: Sisukas ja Lasten Metsola

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Hellettä huvipuistossa

Mittari näytti reilut 33 astetta ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Kuuma siis tuli, mutta vesiliukumäki ja tarjolla ollut jääkylmä vesi viilensivät kivasti :)

Parasta maailmassa ovat lasten riemusta loistavat silmät ♥